Yleensä nämä hommat perityvät geeneissä. Isäni soitti nuoruudessa haitaria ja kävi keikoilla hankkien varoja ison perheen ruokakassaan. Isoveli hankki opiskelurahoja 60-luvulla olemalla bändin solisti. Itse en nuorempana ollut näin pitkällä. Musiikkiharrastus aktivoitui 18 vuotiaana kun kaksi kaverusta kohtasivat, kuinkas nyt muuten, kun työpaikallla Pitkäniemessä Nokiallla 1970. Kitaran soiton harjoittelu alkoi oikein tosissaan lähinnä itseopiskeluna ja heti, kun muutama sointu oli opittu, alkoi omien biisien värkkääminen. Tästä alkoi veljekset Horrigan kausi. Idea nimeen tuli jostakin länkkäristä. Asialla ei ole mitään yhteyttä erään kuuluisan bändin nimen kanssa. Siitä lähtien on omien biisien alta löytynyt merkintä Peter Horrigan. Kaverini nimimerkki oli Luigi Horrigan. Aluksi soitimme ja lauloimme tietysti vain keskenään. Musiikin opiskelu oli jäänyt aika vähille, mutta sen aikaisilla eväillä yritimme tehdä musaa oikein tosissaan. Esiintymiset olivat lähinnä pienissä porukoissa ja joskus soitimme ja hioimme yhdessä biisejä koko viikonlopun ja nauhoitimme niitä. Bändeissä emme koskaan esiintyneet. Aikanaan muutimme eri puolille Suomea, muttta jatkoimme viikonloppusessioita kerran pari vuodessa. Biisejä syntyi aika paljon parempia ja huonompia, mutta tärkeintähän oli, että itsellä oli hauskaa. Palikan taustaa musabisneksen julkeassa maailmassa
Ensimmäiset rummut sain nuorena poikana (v.1979??),siniset Maya-merkkiset, joilla soittelin autotallissa .Kaverit tulivat katselemaan ja siinähän joku osasi kitaraa soittaa ja joku tunsi basistin ja pikkuhiljaa sai Pomarkun Herramäki todellista melusaastetta usean vuoden ajaksi. Kankaanpäässä jossain vaiheessa soittelin bändissä rockabillyä ja rock’n rollia,jossain koulun kellarissa ja esiintyäkin taidettiin.Sitten jossain vaiheessa tuli muut kuviot eteen kyllästyminen harjoituksiin kulkemiseen ja armeija jne,joten rummut myyntiin ja soittaminen loppui. Keikkahommia HYS:sää tehdessä tuli juttua soittamisesta jo marras.joulukuun aikoihin 2005 ja pojat silloin sanoivat,että hanki rummut. Sanoin miettiväni asiaa ja kesällä 2006 en enää keksinyt syytä olla ostamatta rumpuja (ja pojat usein kyselivät joko rummut ostettu??) ja aloittaa soittamista reilun 20 vuoden jälkeen.Huutonetistä löysin sopivat halvat ja hyväkuntoiset Tama Swingstar-mekkiset rummut pelteineen ja muine tykötarpeinen. Elo-syyskuun vaihteessa eka kertaa menin rumpuineni soittelemaan Kiljavan TYKY-talolle ranteet ja olkapäät jäykkinä ja pikku jännityksen kanssa bändin kanssa.Siitä se pikkuhiljaa lähti kulkemaan,rytmi ja tekniikka alkoivat pikkuhiljaa löytyä ja yhteiset sävelet löytyivät muiden bändiläisten kanssa. Joulukuussa päätin panostaa lisää rumpuihin ja ostin punaisen Tama Starclassic Maple-rumpusetin ja uudet pellit, koska kuitenkin enemmän ja enemmän alettiin harjoitella. Juhan taustaa 
Meikäläisen musiikkibisnes alkoi niin kuin monella muullakin rippikouluaikoina 70- luvun puolivälissä kitaransoitolla. Olin tosin muutaman vuoden käynyt pianotunneilla tätä ennen. Kitaraa opeteltiin lähinnä kavereiden kanssa rämpyttämällä, retkimelaa kannettiin mukana moneen paikkaan, välillä rinkan päällä Lapissa, välillä meripartiohommissa leireillä ja veneessä. Sähkökitarankin omistin vähän aikaa, mutta kun bändiä ei koskaan syntynytkään, myin sen pois. Soitto oli kotikutoista mutta sitkeää (yleisön pyynnöistä huolimatta…). Opiskelun ja työelämän myötä soittotilaisuudet harvenivat, pari kertaa vuodessa tuli kuitenkin soittimeen tartuttua jossain illanistujaisissa. Tullessani töihin Hyvinkäälle syksyllä 2000 olivat Oiva, Pertti, Itu ja Pekka jo harjoittaneet menestyksellisesti keikkaesiintymisiä firman tilaisuuksissa. Historia siitä eteenpäin onkin jo kirjattu näissä muissa jutuissa. Soittaminen ja porukan kanssa puuhaaminen on korvaamatonta rentoutumista meille kaikille, työ vaatii tänä päivänä itse kultakin aika paljon ja tässä saa työasiat hyvin karistettua pois mielestä. Pertsan tarina 
Opiskeltiin Ryhäsen Oivan kanssa sairaanhoitajaksi samalla kurssilla vv 1996-98. Opiskeluiltojen iloksi Oiva soitteli kitaraa ja minä lauleskelin. Välillä soittelimme keskenämme, välillä isommalle porukalle. Orkesterissa tuolloin lauleli joskus myös kolmaskin herrasmies Sauli Keinänen. Esiinnyimmekin joissain opiskelupippaloissa nimellä Rigor mortis. Kun opiskelut loppuivat keväällä 1998, tulin ensiapupolille töihin. Oiva oli samassa työpisteessä. Tuolloin ei vielä heti ollut lauluhommista työporukan kanssa puhetta, mutta Oivan kanssa soiteltiin edelleen useimmiten Oivan kotona. Taidettiin muutamissa tupareissa soitella kuitenkin hieman + laulella. Vuonna 1999 oli kansallisesti mestarit areenalla –buumi päällä ja sitten keksimme mestarit majalla teeman pikkujouluihin. Oiva, Pekka, Itu ja minä esiinnyttiin muutaman kappaleen verran. Oiva soitti akustisella kitaralla komppia ja me toiset pojat laulettiin. Juha Valli tuli töihin 2000 luvun alussa. Juha osasi soitella kitaraa, joten osaajien lisääntyessä kitarat lisääntyivät myös. Usein Oiva ja Juha soittelivat akustisesti, minä, Pekka ja Itu lauleltiin. Vuonna 2002 keväällä esiinnyttiin kuitenkin vielä kokoonpanolla Oiva: akustinen kitara, Juha, Pekka, Itu ja Pertti laulu. Vuonna 2003 syksyllä ostin kitaran. Koskaan en ollut sitä soittanut, mutta halusin oppia. Pikku hiljaa taito karttui niin, että uskaltauduin soittelemaan sitä ensin kotioloissa, myöhemmin jopa poikienkin kanssa. Laulu säilyi tuolloin kuitenkin vielä ykkösasiana. Jossain vaiheessa sitten Oiva oli ostanut basson ja vahvistimen erään toisen projektin tiimoilta. Juha soitteli edelleen akustista, mutta alkuvuonna 2006 alkoi sähkökitaran soitto. Juha soitteli poikansa sähkökitaraa vahvistimen kautta ja bassokin jytisi jo vahvistetusti, joten lauluun täytyi yrittää keksiä vahvistusta myös. Oivalta ostamani kitaravahvistimen kautta yritettiin vahvistaa laulua. Varsinaisia laulumikrofoneja ei ollut kuin yksi, mutta vielä pärjättiin. Pekka lauloi muistaakseni tuossa vaiheessa vielä ilman mikkiä. Pian kuitenkin kävi selväksi se, että myös laulu tarvitsisi vahvistetusta joten kesällä 2006 päädyimme ostamaan oikein erityisen mikserivahvistimen jonka kautta myös laulua saatiin soiton tasolle. Samoihin aikoihin löydettiin myös rumpali Pasi, joten pikkuhiljaa kehittynyt bändiprojektimme oli saanut viimeisen vahvistuksensa. Laulu ja soittoharrastus on siis näin pikkuhiljaa muotoutunut uomiinsa. Bändiä ei perustettu vain hetken mielijohteesta, vaan asiat ovat pikkuhiljaa loksahdelleet paikoilleen.  Oken takana on...
Ensimmäinen kitara oli itse rakennettu. Kuusikulmainen vanerinpala, jossa oli alumiinilevystä leikatut mikrofonit, hammastahnatuubin korkit voluumipotikoina ja rautalankaa kielinä. Oikeastihan sillä ei pystynyt soittamaan mutta kasettisoittimen mukana olin soittavinani. Rummutkin piti olla. Ne rakensin suurista peltisistä kurkkupurkeista joihin popniiteillä kiinnitin kalvot apulantasäkeistä. Purkin pohjasta ja kannesta sai hyvät pellit ja haitsun. 70-luvun loppupuolella hankin ensimmäisen kitaran. Putkiratio, epävireinen sähkökitara, kurkkupurkkirummut ja naapurin 7-vuotias poika laulamaan. Ensimmäinen bändi oli syntynyt. Soitto ja laulu olivat kuuleman mukaan niin karmeaa kärsimystä että rumpuja soittaneen Ilkka-serkun sisko nimesi orkesterimme Trio Dolorosaksi. Jossain vaiheessa saimme oikeidenkin rumpujen kanssa soittaa mutta oikeita laulu- ja kitaravahvistimia ei ollut. Kitaran soittoa opettelin itsekseni. Koulukaveri kirjoitti haluamiini lauluihin sointukulut ja sormitukset ja niistä minä koeitin opetella. Trio Dolorosan nousi tuhkasta uuden vuosituhannen koittaessa. Ilkalla oli omat rummut ja kokemusta bändeistä. Oppaanaan on ollut niin ikään Iisalmesta lähtöisin oleva rumpali Kepa Kettunen. Asko oli hankkinut kokemusta tanssiorkestereiden solistina Kajaanissa ja minä komppailemalla työpaikan juhlissa kitaraa. Kokoonnuimme satunnaisesti soittelemaan. Jutua Trio-Dolorosan tiestä Dolorosa-orkesteriksi yhtyeen omilta sivuilta Trion taival on jatkunut siinä rinnalla kunnes veljeni pyysi meitä soittamaan 50-vuotispäivilleen. Tätä tilaisuutta varten minun oli hankittava basso ja opeteltava sitä myös soittamaan. Ensimmäisen tuntuman tähän jaloon soittimeen ennen oman soittimen hankkimista sain Jokelaisen Saken rokkibassolla. Hän toimi myös tärkeänä tutorina ja innoittajan basistin alku taipaleelle. Tämä tapahtuma oli johtava johonkin mitä ei ennalta voinut kuvitellakkaan. Tieni toi minut Hyvinkäälle ensiapupoliklinikalle vuonna 1989. Täällä oli jo vuosia ollut juhlissa tapana soittaa ja laulaa. Tähän perinteen ketjuun liityin kitaroineni. Välillä opiskelin sairaanhoitajaksi ja siellä tutustuin Perttiin. Pertin kanssa soittelimme ja laulelimme myös kouluaikoina yhdessä Saukin kanssa. Yhtyeellemme suunnittelimme nerokkaan mainoslauseen: Rigor Mortis Livenä. Yksi keikka heitettiin. Pertti tuli myös ensiapupoliklinikalle töihin ja samalla uusi jäsen oli liittynyt laulukööriimme. Seuraavaksi laulajiin liittyi Juha. Basson hankinnan myötä lähdimme kokeilemaan miltä tuntuisi laulaa jos mukana olisi bassokitara. Hyvältä tuntui ja nälkä alkoi kasvaa syödessä. Juha toi mukaan sähkökitaran. Sekin tuntui hyvältä. Yleisökin tuntui tykkäävän Mestareiden uudesta imagosta. Lopulta Pasi the Palikka hommasi rummut ja enää puutui bändiltä nimi. Lukuisten vaihtoehtojen jälkeen olimme Ulkoinen Tahdistin. | 
