Niko

Niko

Ensimmäinen kosketus kitaraan tapahtui mummolassa joskus esikouluiässä. Siellä roikkui seinällä isän vanha, muistaakseni venäläinen, klassinen kitara. Muistan jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuneeni kitaran tuottamasta äänestä.

Muskari, jonne siskoni kanssa menin, ei kiinnostanut minua alkuunkaan. Rytmikapulat ja triangelit eikä niin laulaminenkaan kiinnostanut. Muistan joulun 1997, kun joulupukki toi isälle Hurriganesin Live In Stockholm 1977-levyn. En tiedä, saiko isä sitä kuunneltavakseenkaan, kun omin sen cd-mankkaani. Sitä levyä muistan kuunnelleeni uudelleen ja uudelleen ja miettineeni, miten mahtavia soundeja ja dynamiikkaa levyltä kuului. Sen jälkeen taisin alkaa pehmittämään vanhempiani hankkimaan kitaran.

Ensimmäisen kitarani sain 12-vuotiaana ja pääsin kitaratunneille. Kitara oli espanjalainen Cuenca 10. Vaikka tyyli oli klassista kitarointia, oli se mahtavaa. Meni vuosi ja klassisen kitaransoiton opettelun lisäksi aloin itse opettelemaan sähkökitarointia Squierin stratolla.

Ensimmäinen bändi syntyi yläasteella musiikin oppituntien sivutuotteena. Se sai nimekseen Abandoned Ade, basistin löytökoiran mukaan. Yhdellä keikalla käytiin Hyrylän nuorisotalolla. Hurriganesia soitettiin ja pari omaa biisiä. Seuraavassa bändissä soitettiin funkkia. Yksi keikka tehtiin Elastisen lämppärinä.

Pidempiaikainen projekti oli Eppu Normaali-coverbändi Eppuheput, jossa Pertin kanssa oltiin ja soitettiinkin keikoilla säännöllisesti. Tyyli oli opetella Eppu Normaalin tuotantoa levy kerrallaan ja käydä soittamassa se jossain jameissa. Eppuheput ei liene kokonaan kuopattu mutta määrittelemättömän pitkällä soittotauolla kuitenkin.

Ulkoiseen Tahdistimeen tutustuin ensimmäisen kerran joskus 18-vuotiaana Pasin kautta. Taisi olla niin, että tuurasin Oiva-Basistia joissakin treeneissä. Sen jälkeen vähitellen tulin treeneihin jammailemaan kitaran kanssa. Pikkuhiljaa aloin olemaan myös keikoilla mukana.

Takaisin